Tapapäivä
TAPASEURA VIETTI TAPAPÄIVÄÄ SUOMALAISELLA KLUBILLA 20.09.2022
Kolme vuotta ehti kulua ilman Tapapäivän viettoa koronaviruksen vuoksi. Nyt kun pandemia on hellittänyt, pystyimme jälleen kokoontumaan syyskuun 20., mikä on Tapapäivän perinteinen päivä.
Paikaksi oli nyt valikoitunut Suomalainen Klubi hyvän, keskeisen sijaintinsa ja helppoutensa takia. Pertti kun on klubin jäsen niin tilojen varaaminen on helppoa. Lähes viisikymmentä jäsentä oli vastannut kutsuun ja tunnelma oli käsinkosketeltavan herkkä, olihan tämä ensimmäinen Tapapäivä ilman Kaarinaa.
Varapuheenjohtajan avjaissanojen jälkeen muistelimme Kaarinaa Joonas Konstigin pitämän muistopuheen muodossa lisukkeena Tarjan valikoimat erinomaiset kuvat Kaarinasta, mitkä heijastettiin salin valkokankaalle. Muisteloa täydensi erinomaisesti opperalaulaja Joonas Elorannan esittämä Jukka Kuoppamäen ”Sininen ja Valkoinen” Mikä voisi sopia Kaarinan muistolle paremmin.
Siirryttiin ohjelmassa toiselle, iloisemmalle puoliajalle. Tapaseuran hallituksen valitsemina palkittiin Vuoden käyttäytyjänä Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola, Hyvien tapojen lähettiläinä kirjailija Sirpa Kähkönen sekä Apulannan perustajajäsenet muusikot Sipe Santapukki ja Toni Wirtanen. Näistä Toni Wirtanen ei perhesyistä johtuen päässyt paikalle. Erinomaiset valinnat totesivat paikallaolijat jälleen kerran. Kaikki paikallaolleet palkitut pitivät kauniit kiitospuheet, mitkä otettiin mielihyvin yleisön toimesta vastaan. Kohotettiin kuohujuomat palkituille ja Tapaseuralle Tapapäivänä sekä toivottiin, että kaikki käyttäytyisivät edes tänä päivänä kauniisti ja hyvin. Tämähän on Tapapäivän yksi alkuperäisistä tavoitteista.
Hyviä tapoja ja kuulasta, toimintatäyteistä syksyä kaikille toivottaen Risto