Vuonna 2001
Vuonna 2001 toiminnan teemana oli "Suu siistiksi / kielenkäyttö ja käytöstavat"
18.1.2001 | Tutustuminen viinien aistinvaraiseen arvosteluun Alkon tuotenäyttelyssä tuoteasiainpäällikkö Risto Mäki-Oppaan ja päätoimittaja Tuula Niemisen johdolla. |
1.3.2001 | Katsaus pukeutumiseen, kevään muotiin "Silmän iloa ja makuelämyksiä" -tilaisuudessa Svenska Klubbenilla. Asiantuntijana Anneli Karmo, Boutique Charade ja tyylikouluttaja Riitta Pulla. |
15.3.2001 | Sääntömääräinen vuosikokous WSOY:ssä Helsingissä. Vuosikokouksessa käsiteltiin sääntöjen 11 pykälässä mainitut asiat. Kokouksen yhteydessä apulaisjohtaja Kaarina Joutsenniemi kertoi WSOY:n kirjakuulumisia ja kirjailija Sirkka Lassila muisteli otsikolla Machiavelli ei juonut Coca-Colaa. |
26.4.2001 | Kotikonsertti Liisan tapaan. Jäsenemme Liisa Lipsasen järjestämässä konsertissa esiintyivät laulutaiteilija Margareta Haverinen säestäjänään Ilkka Paananen. |
15.5.2001 | Kartanokierros Länsi-Uudellamaalla suuntautui kolmeen kartanoon: Sjundby, Kirkniemi ja Mustio. Kierroksen rakentanut hallituksen jäsen Eva-Christina Mäkelãinen kertoi matkalla säätyläisten seuraelämästä ja tapakulttuurista 1700-Iuvulla. |
3.9.2001 | Tapakasvatusprojekti 2001 julkistettiin Säätytalolla Teema oli "Suu siistiksi - kielenkäyttö ja käytöstavat". Teeman sisällön ja toteutuksen esitteli puheenjohtaja Raili Malmberg. Teemaan liittyen paljastettiin syksyn tilaisuudet ja Hyvien Tapojen Lähettiläät, viulutaiteilija Réka Szilvay ja urheilija Arsi Harju |
20.9.2001 | Valtakunnallinen Hyvien Tapojen Päivän seminaari eduskunnan auditoriossa. Aiheena oli "Suu siistiksi" ja seminaarin suojelija oli eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen. Tilaisuuden avasi puheenjohtaja Raili Malmberg, joka avauspuheessaan julkisti Vuoden Käyttäytyjän, emeritus arkkipiispa John Vikströmin. Puhemies Riitta Uosukainen puhui aiheesta "Kieli ja vallankäyttö", toimittaja Arvi Lindin aiheena oli "Pitäisikö median siistiä suunsa?". Kirjailija Kaari Utrio puhui "Etiketistä arkirealismiin" ja seminaarin päätössanat esitti Sirkka Lassila. |
9.10.2001 | Vierailtiin Kalevala Korun Kalevala Kartanossa Helsingin Pitäjänmäellä. Toimitusjohtaja Marja Usvasalo esitteli uuden toimitalon ja kertoi yrityksen toiminnasta, taiteiden maisteri Kirsti Doukas esitteli Elias Lönnrotin juhlavuoden korusarjan ja niihin liittyvät korurasiat ja FM Mari Kotka selvitti korujen käyttöä eri tilanteissa. |
15.10.2001 | "Kielenkäyttö ja käytöstavat" -teeman luentoilta Helsingin yliopiston Porthaniassa. Professori Auli Hakulisen aiheena oli "Puhekieli ja kirjakieli - kumppanukset, kilpailijat vaiko viholliset?" ja opetusneuvos Raili Malmbergin "Koti, koulu, kaverit vai katu - kenellä vastuu lasten ja nuorten kielenkäytöstä?" |
22.10.2001 | Luentosarja jatkui: professori Matti Larjavaara esitelmöi puhuttelukulttuurin muutoksista, "Sinä vai Te, vai siltä väliltä?" ja tapakouluttaja Helena Valonen puhui työyhteisön tapakulttuurista "Missä kulkevat rajat?" |
29.11.2001 | Säätytalolla järjestettiin jäsentilaisuus, joka tutustutti läsnä olleet jäsenet ystävineen japanilaiseen tapakulttuuriin. Koton soittoa esitti muusikko Eva Alkula, Japanin suurlähettiläs Norimasa Hasegawa kertoi japanilaisesta tapakulttuurista; Marketta Forssell, Marie Kodaira ja Etsuko Kamo opettivat japanilaista kukkien asettelua, ikebanaa ja Heikki Mallat paperintaittelua, origamia. Esitelmien jälkeen maisteltiin japanilaista teetä sushi-maistiaisten kera. Kotitalousopettaja Marjatta Pauloff oli rakentanut tilaisuuteen viitteellisen, suomalaisista taideteollisuustuotteista japanilaisen kattauksen |
18.12.2001 | Joulupuurolla ja glögillä Aarikka Oy:n vieraana. Yhdistys onnitteli puheenjohtaja Raili Malmbergiä hänen syntymäpäivänään, onnittelut esitti varapuheenjohtaja Antti Lanamäki. Lapsikuoro lauloi Jatta Ehrlundin johdolla, professori Reijo Pajamo kertoi rakkaimmista joululauluistamme. |