Näin se alkoi

Tietokirjailija Sirkka Lassila:
"Oli kokoonnuttu satunnaisesti parin vuoden ajan keskustelemaan hyvästä käytöksestä ja vähemmän hyvästä. Nämä yhdeksän eri alojen vaikuttajanaista tunsivat tavat ja maailman: Leena Helaniemi, Helena Iloniemi, Sirkka Lassila, Raili Malmberg, Eva-Christina Mäkeläinen, Ritva Rantanen, Anna-Maija Tanttu, Paula Tuomikoski, Helena Valonen.

He olivat sitä mieltä, että 1990-luvun Suomessa oli tilaa ja tarvetta hyviä tapoja edistävälle yhdistykselle. Perustava kokous pidettiin 13.10.1996 Sirkka Lassilan luona. Seuran puheenjohtajaksi valittiin Leena Helaniemi ja varapuheenjohtajiksi Raili Malmberg ja Sirkka Lassila.Jälkimmäinen heilutteli kokouksessa paria iltapäivälehteä vuodelta 1994. Niiden kuvissa Suomen tasavallan presidentti ja puoliso olivat tapaamassa urheilijanuoria suuressa teollisuuskaupungissa. Tasavallan presidentti ja puoliso tervehtivät seisoen nuoria, jotka tervehtivät ja vastasivat puhutteluihin istuen penkeillään kuin tatit. Oli aika tehdä jotakin."

Ensimmäisissä kokouksissa hallitus keskittyi suunnittelemaan yhdistyksen toiminnan käynnistämistä ja toimintamuotoja sekä laatimaan yhdistykselle säännöt, jotka hyväksyttiin yhdistysrekisteriin 29.8.1997. Rouva Eeva Ahtisaari lupautui yhdistyksen suojelijaksi.

Tapaseura oli syntynyt! Avajaistilaisuus pidettiin Kansallissalissa 21.1.1998.

TAPASEURAN ENSIMMÄINEN HALLITUS
Kouluttaja Leena Helaniemi, puheenjohtaja
Tapatietokirjailija Sirkka Lassila
Opetusneuvos Raili Malmberg
Suurlähettiläs Eva-Christina Mäkeläinen
Rouva Ritva Rantanen
Neuvotteleva virkamies Paula Tuomikoski
Ruokatoimittaja Anna-Maija Tanttu
Kouluttaja Helena Valonen