Kaarinan muistolle
![]() |
PIDETTY JA RAKASTETTU PUHEENJOHTAJAMME ON POISSA. KAARINA NUKKUI POIS 23.7.2022.
Vielä kaksi viikkoa aiemmin Kaarina vei tapaseuralaisia Mikkeliin Tertin kartanoon ja kukaan ei voinut aavistaa nyt tapahtunutta. Kaarina jopa osti Tertistä itselleen kauniin mekon tuliaisiksi. Haminan matkaan hän ei enää kyennyt osallistumaan koska oli edellisenä päivänä joutunut sairaalaan.
Kaarina oli kyllä pitkästi yli puolet Tapaseurasta. Jäin itse eläkkeelle vuonna 2002 ja Kaarina järjesti Kansallisteatterilla Tapaseuran tilaisuuden kunniamerkkien käytöstä juhlatilaisuuksissa ja Kaarina pyysi minua mukaan esittelemään kunniamerkkien käyttöä upseerin paraatipuvussa. Tapaseuran puheenjohtajana toimi vielä silloin opetusneuvos Raili Malmberg, mutta jo vuonna 2004 siirtyi puheenjohtajuus Kaarinalle ja itse löysin itseni Tapaseuran hallituksesta.
Ystävyytemme ja yhteistyömme ovat jatkuneet lähes kaksikymmentä vuotta. Ja minkälainen partneri Kaarina olikaan. Aina täynnä ideoita uusista toimintamuodoista, energinen, ystävällinen ja avulias. Hänellä oli valtava verkosto. Satamäärin ystäviä ja tuttavia, joiden apuun hän saattoi luottaa. Tapakouluttajana hän oli kiertänyt kaikkialla Suomessa kouluissa ja erilaisilla kursseilla kertomassa hyvistä käytöstavoista. Itsekin tutustuin Kaarinaan ensi kerran hänen antaessaan Merisotakoulussa merikadeteille tapakoulutusta.
Kaarina oli myös mediapersoona. Kun lehdistö kaipasi henkilöä kommentoimaan suomalaisten pukeutumista tai uusia tapakulttuurin ilmiöitä, oli Kaarina ”rouva Blue” aina tavattavissa ja valmiina auttamaan. Kaarina oli mieltynyt siniseen koko elämänsä ajan ja jopa golfpallot olivat sinisiä. Myös auton rekisterinumero BLU 2 säilyi lähes koko autoiluajan. Kaarina huomattiin kaikkialla missä hän liikui.
Tapaseura ja sen jäsenet tulevat kaipaamaan Kaarinaa, rakastettua puheenjohtajaansa vielä pitkään. Mutta elämän pitää jatkua ja varmasti Kaarinakin haluisi, että hänelle rakas yhdistys jatkaa toimntaansa hänen luomallaan tavalla ja Kaarinan hengessä. Siitä Tapaseuran hallitus ja jäsenistö pyrkivät huolehtimaan.
RIP lepää rauhassa Kaarina.
Risto Rasku