Vuosi 2014
![]() |
![]() |
![]() |
Nelisenkymmentä tapaseuralaista kokoontui viettämään pikkujoulujuhlaa Arabiarannassa sijaitsevaan Arabiakeskuksen galleriaan. Gallerian johtaja Taina Grönqvist toivotti tapaseuralaiset tervetulleiksi yhdessä museonjohtajan Kristiina Kobayashin kanssa. Meillä oli ilo tavata myös yksi Suomen johtavista keramiikkataiteilijoista Heljä Liukko-Sundström sekä yksi nuoremman polven tulevista tähdistä, kuvanveistäjä Jasmin Anoschin. Heljä Liukko-Sundström kertoi ateljeessaan meille taiteestaan ja perhetaustastaan niin elävästi ja koskettavasti, että kuulijat kuuntelivat henkeään pidätellen taiteilijan sanomaa. Mainittakoon, että taiteilija Liukko-Sundström on työskennellyt Arabian johtavana muotoilijana jo yli 50 vuotta.
Perinteisesti jaettiin tässä tilaisuudessa kunniakirja Vuoden tapateosta. Tänä vuonna Tapaseuran hallitus oli valinnut Vuoden tapateoksi Suomen kouluissa toteutetun Tapakasvatusviikon, jonka tavoitteena on perusopetuksen tapakasvatuksen edistäminen. Opetushallituksen pääjohtaja Aulis Pitkälä oli vastaanottamassa kunniakirjaa. Aulis Pitkälä on jo pitkään puhunut tapakasvatuksen puolesta Suomen kouluissa ja tämä tapakasvatusviikko on erinomainen jatkumo Pitkälän työlle. Tapaseura odottaa hyviä tuloksia tästä Opetushallituksen projektista.
Tapaseura muisti tilaisuudessa myös puheenjohtajaansa joulukukkasella kiitoksena siitä suurenmoisesta työstä, mitä Kaarina on jo useita vuosia tehnyt Tapaseuran hyväksi. Ja työ jatkuu.
Kiitos myös Fiskarsille, Arabian nykyiselle omistajalle, erinomaisesta tarjoilusta glögeineen ja torttukahveineen. Tästä pikkujoulusta muodostui ansiostanne meille kaikille mieliinpainuva tilaisuus uskoo
Risto Rasku
TAPASEURAN STUDIA GENERALIA ERINOMAISELLA OHJELMALLA LASTEN- JA NUORTEN SAIRAALASSA TORSTAINA 20. MARRASKUUTA 2014
Veljemme lasten- ja nuorten sairaalan entinen sairaalakemisti Sakari Närvänen oli kehittänyt vuoden Studia Generaliaan niin mainion ohjelman, että jo lähes kaiken kokenut siskomme Eva-Christina Mäkeläinen totesi tämän olleen paras hänen kokemansa Tapaseuran tapahtuma. Ja se on paljon sanottu se.
Alkukahvittelun jälkeen siirryimme Niilo Halman-saliin, missä puheenjohtajamme alkupuheenvuoron jälkeen sanan otti klinikan johtava ylilääkäri Jari Petäjä kertoen meille klinikan nykytilanteesta, mikä ei ole kovin kehuttava kuten mediasta olemme lukeneet, mutta onneksi paljon parempaa on tulossa. Uuden lastensairaalan rakennustyö on jo täydessä käynnissä ja siitä tulee maailman paras lastensairaala. Ja suunnitelmat, mitkä näimme kyllä viittaavat tähän suuntaan. Hyvin ilahduttavaa on myös jo tällä hetkellä lasten saaman hoidon taso, mikä on Euroopan parasta.
Tämän jälkeen alkoi illan huipentuma. Sakari Närvänen ja sydän- ja elinsiirtokirurgi, professori Heikki Sairanen esittelivät meille laadukkain videoin lapsen sydänleikkauksen viisikymmentä vuotta sitten ja vertailuna tähän noin kaksi viikkoa sitten suoritetun puolivuotisen lapsen sydänleikkauksen. Kuulijakunta istui hiiren hiljaa, vain syvät huokaukset kuuluivat hiljaisessa salissa. Jännitys oli käsin kosketeltavaa ja kun kaikki päättyi onnellisesti aplodit olivat riehakkaat. Tällaista näytelmää ei todella näe joka päivä. Ohjelman päätteeksi hematologian erikoislääkäri Jukka Kanerva kertoi meille vielä asiantuntemuksella syöpälasten hoidosta tällä hetkellä. Noin 130 alle viisivuotiasta lasta sairastuu erilaisiin syöpätauteihin vuodessa Suomessa ja näiden lasten selviytymisprotentti on saatu kohotetuksi tänä päivänä jo yli kahdeksankymmenen. Tämä on suurenmoista.
Hyvät tapaseuralaiset. Meitä on kaikkiaan noin 260 ja vain noin kolmekymmentä oli riittävän kiinnostuneita tullakseen seuraamaan tätä todella mielenkiintoista ohjelmaa. Totean vain, että suurkiitokset Sakarille tästä loistavasta tilaisuudesta ja ainoat häviäjät olivat ne, jotka jättivät tämän tilaisuuden väliin. Minä ja vaimoni emme jättäneet ja olemme kiitollisia siitä. Risto Rasku
![]() | ![]() |
… JA SIELLÄ KAIKILLA OLI NIIN MUKAVAA, OI JOSPA SINÄKIN OISIT OLLUT MUKANA…
TAPASEURALAISET SAIVAT KUTSUN 18v-SYNTTÄREILLE, JOTKA PIDETTIIN TIEDEKESKUS HEUREKASSA 13.10.2014.
Tapaseuran tämän vuoden teema on: Lapsi tarvitsee sinua niin toivoimme kaikenikäisiä lapsia ja lastenlapsia myös mukaan. Samana päivänä avautui Heurekassa uusi MAAN ALLE-näyttely. Jossa oli mahdollisuus huuhtoa vaskoolilla kultaa!
Ilmoittautumisia tuli 62, lapsia yli 20. Tarjolla oli mansikkakakkuja, joiden kynttilöitä lapset joukolla puhaltelivat sammuksiin. Limua oli lapsille ja kahvia/teetä aikuisille.
Ja ohjelman huippuna Jari-Taikuri! Joka teki monia ihmeellisiä temppuja silmiemme edessä. Taikuri tarvitsi moneen temppuunsa lapsiavustajia, joten seuraavana päivänä päiväkodeissa ja kouluissa moni kertoi varmasti toimineensa Heurekassa ihan oikean taikurin avustajana.
Ja kun uusi MAAN ALLE-näyttelyn avajaiset alkoivat tasan klo 18 – liittyivät Tapaseuran synttärivieraat näyttelyn laajaan kutsuvierasjoukkoon. Jokainen sai tutustua mielin määrin muihinkin näyttelyesineisiin ja –tiloihin, pelata peleillä, osallistua kaikkien kojeiden ja vempaimien käyttöön ja tutustua Heurekan kiehtovaan ja mielikuvitusta kutkuttavaan tieteen ja salaisuuksien kiintoisaan maailmaan.
Kiitos kaikille synttärivieraillemme! Ja kiitos Heurekalle!
Tapaseura ry
Kaarina Suonperä
puheenjohtaja
Sää ulkona ei ollut paras mahdollinen, mutta tunnelma vanhan Vivan kaljaasin messissä oli sitä lämpimämpi. Meitä tapaseuralaisia kokoontui parikymmentä henkeä oivallisten maustesilakoiden ja henkeäsalpaavan maukkaan saaristolaisleivän äärelle. Vanha tuttavamme kotkalainen Pirkko Porkka oli kattanut pöytäämme yhdeksän erilaatuista maustesilakkavatia ja sitä herkullista saaristolaisleipää. Varpuheenjohtajamme Arja oli tuonut mukanaan maahantuontiliikkeensä raikasta valkoviiniä, mikä erinomaisesti vielä herkisti koettua makuelämystä. Pöydän ympäriltä kuului useampi ”aah” ja ”ompa hyvää” lausahdus, joten ruokapuolta voitaneen pitää hyvin onnistuneena.
Myös isäntämme oli vanha tuttavuus kolmen vuoden takaa. Vivanin päällikkönä edelleen toimiva Seppo Vanhanen kertoi meille aluksen historiasta, nykypäivästä ja jopa hivenen tulavaisuuden suunnitelmista. Alus telakoidaan jälleen talveksi Suomenlinnan telakkaan kunhan on osallistuttu vanhojen puualusten perinteiseen kilpapurjehdukseen Helsingin edustalla tulevan viikonlopun aikana. Ja kevään tultua, jälleen vesille ja ilahduttamaan vanhoista purjealuksista kiinnostuneita kansalaisia. Ensi syksynä Vivan on jälleen tulossa silakkamarkkinoille ja alustava varaus myös Tapaseuran silakkaillallisille on tehty. Silloin sisältyvät ruokalistalle myös maikkaat Siikli perunat lupasi emäntämme Pirkko ja tietenkin jo perinteiseen tapaa aluksen hanuristi Arin vihteellinen illallismusiikki. Tuota kaikkea odotellessa vuosi kuluu kuin siivillä uskoo mukanaollut Risto Rasku
TAPAPÄIVÄÄ VIETETTIIN JÄLLEEN SÄÄTYTALOLLA
Tapaseuran vuoden tärkeintä tapahtumaa Tapapäivää vietettiin hieman ennakkoon 18.9.2014 Säätytalolla. Varsinainen Tapapäivähän on 20.9., mutta koska se tänä vuonna sattui lauantaille, vietettiin päivää hieman ennakoiden.
Tapapäivän kohokohta on Vuoden käyttäytyjän nimeäminen ja palkitseminen. Valinnan suorittaa Tapaseuran hallitus ja tänä vuonna valinta kohdistui kauppaneuvos Satu Tiivolaan. Satu Tiivolan 64 vuotta jatkunut monipuolinen ja menestyksekäs yrittäjän ura on oiva esimerkki osaavasta ja menestyneestä naisesta, joka vielä 90 vuotiaana on pirteä kuin peipponen. Hyvät käytöstavat ovat aina olleet ominaisia Satu Tiivolalle ja siksi hän on mitä sopivin henkilö Tapaseuran vuoden käyttäytyjäksi.
Vuoden 2014 Hyvien tapojen lähettiläiksi Tapaseura valitsi pikajuoksija Nooralotta Nezirin ja poplaulaja Robinin. Näistä upea urheilijanainen Nooralotta Neziri oli itse paikalla noutamassa kunniakirjaansa kun taas Robin oli työkiireittensä takia läsnä ainoastaan videolla. Koulutuskeskus Salpauksen Orimattilan yksikön opiskelijat olivat valinneet nuorten Hyvien tapojen lähettiläiksi artistit Jenni Vartiaisen ja Jare ”Cheek” Tiihosen. Cheek oli sairaana poissa, mutta upea laulajatar Jenni Vartiainen oli todella läsnä. Hänen upea laulunsa ”Muruseni” täysin soolona ilman minkäänlaista säestystä oli upea tulkinta, mikä sai useammankin silmäkulman kosteaksi kuulijoiden joukossa. On todella hienoa, että meillä on näin upeita nuoria naisia esikuviksi muille nuorille.
Tilaisuus oli jälleen tapansa mukaan upea ja Säätytalo hieno paikka sen viettämiseen. Kaikkien läsnäolleiden mielestä olivat vuoden käyttäytyjän ja lähettiläiden valinnat jälleen onnistuneita ja siihen uskoo myös mukana ollut Risto Rasku
Tapaseura valitsi Vuoden 2014 Käyttäytyjäksi kauppaneuvos Satu Tiivolan. Kauppaneuvos Satu Tiivolan persoonaan liittyy voimakkaita positiivisia mielikuvia. Hän kannustaa omalla esimerkillään kansalaisia myönteiseen, kanssaihmisiä huomioonottavaan käytökseen, Tapaseuran puheenjohtaja Kaarina Suonperä perusteli valintaa. Satu Tiivolan 64-vuotisen yrittäjäuran on täyttänyt työnilo. Henkilökunta on kiittänyt häntä huolenpidosta ja asiakkaat ovat huomioineet loistavan palveluilmapiirin. Haikon Kartano onkin palkittu useamman kerran maamme parhaana kongressihotellina, muistuttaa Suonperä.
Vuoden 2014 hyvien tapojen lähettiläiksi Tapaseura valitsi pikajuoksija Nooralotta Nezirin ja poplaulaja Robinin (Robin Packalen). Nooralotta on positiivinen nuori nainen, joka julkisuudessa onnistuu aina näyttämään iloiselta ja reippaalta jopa silloin, kun kaikki ei ole mennyt ihan nappiin, perustelee Tapaseura valintaa. Nooralotta on kyennyt yhdistämään huippu-urheilun ja opiskelun menestyen molemmissa mainiosti. Robin on energinen ja musiikillisesti lahjakas poplaulaja, joka muistaa jatkuvasti kiittää fanejaan menestyksestään. Tapaseura pitää hyväkäytöksistä ja kohteliasta Robinia loistavana nuorisoidolina ja hyvien tapojen lähettiläänä. Koulutuskeskus Salpauksen Orimattilan toimipisteen opiskelijat pääsivät valitsemaan nuorten hyvien tapojen lähettiläitä vuodelle 2014. Opiskelijat äänestivät kunniatehtävään Jenni Vartiaisen ja Cheekin eli Jare Henrik Tiihosen. - Äänestäjien perusteluissa oli listattuna Cheekin ulospäin suuntautuva persoona ja positiivinen olemus. Artistin sanoituksista huokuu myös varma ote elämästä, kertoo nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajaopiskelija Janne-Tapani Simola. Jenni Vartiainen puolestaan on nuorten mielestä erinomainen esikuva maailmassa, jossa ulkonäköpaineet vainoavat joka nurkan takana. - Vartiaisen ei tarvitse monien muiden laulajien tapaan laulaa seksikkäänä olemisesta tai päihteiden ihannoinnista, sillä hänen valovoimainen karismansa ja aitoutensa artistina ovat taanneet hänelle vankan ja ansaitun paikan julkisuudessa, perustelee musiikkiteknologiaopiskelija Roosa Kerkola
Tapaseura nimeää keulakuvikseen henkilöt, jotka ovat julkisuudesta tuttuja ja antavat omalla esimerkillään ja omilla elämänratkaisuillaan sekä käytöksellään kanssaihmisilleen positiivisen ja rohkaisevan käyttäytymismallin. Vuoden käyttäytyjinä aiempina vuosina ovat olleet muun muassa pääministeri Jyrki Katainen, psykiatri Raisa Cacciatore, puhemies Sauli Niinistö, yrittäjäneuvos Kirsti Paakkanen, arkkiatri Risto Pelkonen sekä piispa Irja Askola. Tapaseuran teemana on vuonna 2014 on Lapsi tarvitsee sinua
Hyvien Tapojen Lähettilääksi valittu Robin ei päässyt paikalle, mutta voit katsoa hänen tervehdyksensä (alla). |
|
Get Flash to see this player.
![]() |
![]() |
![]() |
![]() |
TAPASEURAN GOLFKILPAILU 26.8.2014 KULLO GOLF
Tapaseuran historian ensimmäinen golfkilpailu pidettiin Kullo Golfissa. Paikalla oli 11 innostunutta golfaria. Aloitimme maukkaalla lounaalla klubin ravintolassa, jonka jälkeen siirryimme kabinettiin miettimään golfin sääntöjä ja hiomaan lyöntistrategioita.
Kullo Golfin toimitusjohtaja Olli-Pekka Nissinen piti meille klubin esittelyn ja antoi muutaman vinkin sääntöjen hyödyntämisestä kilpailuissa. Pelimuotona oli Texas Scramble, jonka säännöt kertasimme ennen kilpailua.
Aurinko paistoi ja kilpailu lähti hyvin käyntiin. Birdie-huutoja kuului useaan otteeseen ja peli kulki kilpailijoilla hyvin.
Väylällä 9 taivas tummeni ja tuli valtava sade. 5. joukkue käytti viisi puttia griinillä, kun se lainehti vedestä. Jatkoimme kuitenkin kilpailua, mutta väylällä 11 ukkonen alkoi jyrisemään ja kilpailun johtaja päätti kilpailun.Siirryimme sisälle lämpimän kahvikupposen ääreen.
Tapaseuran kilpailun tulokset ja upeat palkinnot menivät seuraavasti:
1. Kunnas Heikki
Kunnas Anna-Maija
2. Suonperä Kaarina
Katainen Pentti
3. Halko Saara
Jäderholm Ritva
4. Elvilä Pertti
Pirttimäki Raili
Koivuniemi Heli
5. Peitsara Juhani
Peitsara Lea
'Lähimmäs lippua' -kisan voitti Anna-Maija Kunnas.
Pientä hämminkiä aiheutti, kun gaddiemasterin toimisto laski väärin tuloksia. Ylläoleva on virallinen.
Kilpailu oli kaikin puolin onnistunut tapahtuma ja kaikille jäi hyvä ”golf-fiilis”.
Tapaseuran Golf-kilpailusta on tulossa vuotuinen tapahtuma, joten laittakaa päivämäärä 26.8.2015 kalenteriin.
Terveisin
Tapaseuran golfvastaava
Pertti
![]() |
![]() |
RAPUJA JA LOHTA MARSKIN MAINIOSSA SEURASSA SUOMENLINNAN UPSEERIKERHOLLA 20.8.2014
”On aina niin hauskaa tulla Suomenlinnaan” oli yleinen toteamus kun neljäkymmentä tapaseuralaista taivalsi lauttarannasta kohti Upseerikerhoa. Oli jälleen kerran alkamassa Tapaseuran perinteinen rapuilta ja jos puheenjohtajaamme on uskominen, ja miksi emme uskoisi, jo kahdeksannen kerran. Sää oli tällä kertaa poikkeuksellinen, koska yleensä on ollut kaunis kuutamo palatessamme lautalla kohti kaupunkia. Nyt satoi ja ukkosti lähes koko illan. Mutta sehän ei meitä haitannut.
Kaarinan rapujuttujen jälkeen kerhon ottivat haltuunsa Marski ja Augustin Ehrensvärdin eli ”Ykstottisen” edustajakseen valtuuttama Suomenlinnan Merisotakoulun johtaja. Näin osallistujat saivat mainion annoksen niin Suomen kuin Suomenlinnankin sotilaallista historiaa. Marski oli niin aito ja hyvätapainen, että luulimme hänen todella astuneeen kerhon taulusta alas keskuuteemme. Suurkiitos näyttelijä Timo Närhinsalo vierailustasi rapujuhlissamme Suomenlinnan Upseerikerholla. Marski vietti lopulta koko illan seurassamme nauttien kerhomme hyvistä antimista meidän muiden lailla.
Arvat ovat menneet tuskin koskaan aikaisemmin niin nopeasti kaupaksi kuin tällä kerralla. Kaarina ja Pertti olivat jälleen kerran hankkineet mahtavasti palkintoja arvottavaksi ja pääpalkinnon, hopeisen rapuveitsen, voitti kaikkien yhteiseksi riemuksi hallituksemme uusin jäsen Jari. Onnittelut Jarille ja useille kymmenille muille voittajille. Jälleen kerran voimme vain pahoitella niitä tapaseuralaisia, jotka eivät osallistuneet tähän mainioon iltaan mutta parantakaa tapanne ensi vuoteen sillä silloin tapaamme jälleen Suomenlinnassa rapujen merkeissä uskoo mukana ollut Risto Rasku
|
SAARENMAAN OOPPERAMATKA HEINÄKUUSSA 2014 Kahdeksan tapaseuralaista osallistui matkatoimiston järjestämään Saarenmaan oopperamatkaan 23.-25.7.2014. Matkan asiantuntijaoppaana toimi puheenjohtajamme Kaarina Suonperä - ja loistavasti toimikin, hän tunsi hyvin Saarenmaan kohteet, oopperat ja piti yllä hyvää matkatunnelmaa. Bussi odotti Tallinnan satamassa ja matka alkoi kohti Virtsun satamaa, josta oli puolen tunnin lauttamatka Muhun saarelle. Siellä tutustuttiin museoon ja syötiin lounas Sikke Sumarin emännöimässä Namastessa. Matka jatkui Saarenmaalle, jossa majoittumisen jälkeen saatiin nauttia Don Carlos -oopperasta Kuresaaressa sijaitsevassa keskiaikaisessa Piispanlinnassa. Päivä oli helteinen, eikä illallakaan tarvittu ylimääräisiä shaaleja.
Seuraavana päivänä tutustuimme lähemmin Piispanlinnaan paikallisen oppaan luotsaamana, käväisimme Kuresaaren torilla käsityö- pellavaostoksilla ja lähdimme Saarenmaan kierrokselle. Näimme tuulimyllymäen, hiljennyimme keskiaikaisessa kirkossa, ihmettelimme suurta meteoriittikraateria, ja lounaan jälkeen ajoimme takaisin Kuresaareen valmistautumaan illan oopperaan, joka oli kaikille tuntematon Natalka Poltavka. Oopperan esitti Ukrainan Kansallisooppera, kuten edellisenä iltanakin. Aluksi olimme hämmästyneitä, sillä esitys vaikutti enemmän operetilta, mutta loppua kohti iloinen kansanooppera vei meidät mukaansa ja poistuimme hyvillä mielin tummuvaan Kuresaaren iltaan.
Lähtöpäivän aamuna kokoonnuimme laukkuinemme bussiin ja suoraan satamaan sekä lautalla mantereelle ja edelleen Tallinnaan, jossa oli lounas. Osa meni Tallinnan sataman läheisyydessä sijaitseviin ostospaikkoihin, osa jäi Vanhaan kaupunkiin tekemään viime hankintoja sekä nauttimaan Raatihuoneentorin kesäisestä ihmisvilinästä ja kahviloista. Kokoonnuimme vielä satamassa kaikki yhteen ja kiitimme Kaarinaa ruiskukin ja pellavahuivein. Täysipainoinen, oikein onnistunut oopperamatka oli koettu!
Annamaija Aro |
![]() Tapaseuran kesäretkeläiset vuonna 2014. |
![]() |
![]() |
![]() |
![]() Tapaseuran puheenjohtaja ja Vesa Keskinen taustalla OnnenKenkä-monumentti. |
![]() Kaksi poikaa Tuurista: Rukan ja Pyhän isäntä Juhani Aho sekä kyläkauppias Vesa keskinen |
TAPASEURAN KESÄMATKAILIJAT TUURISSA 2.6.2014
Junalla Helsingistä Keskisen Kyläkaupan pihaan!
35 tapaseuralaista kiipesi aamulla anivarhain Helsingin rautatieasemalla Intercity-junan ravintolavaunun yläkertaan, minkä olimme saaneet kokonaisuudessaan käyttöömme menomatkalla Seinäjoelle. Viimeiset nousivat vielä junaan Tikkurilassa ja aurinkoinen sää tervehti meitä saapuessamme junan vaihtoon Seinäjoella. Loppumatka Tuuriin olikin melkoinen seikkailu täpötäydessä taajamajunassa, mutta hyvin selvisimme perille Keskisen kyläkaupan pihalle, missä on Tuurin rautatieasema.
Itse kauppias Vesa Keskinen sekä Kyläkaupan koulutuspäällikkö Esko Hietakangas olivat meitä vastassa ja yhteiskuvan jälkeen siirryimme hotellin auditorioon kuulemaan kauppiaan kertomusta isovanhemmistaan, kyläkaupan kehittymisestä kulkukauppiaasta Suomen toiseksi suurimmaksi liikeyritykseksi ja kauppiaasta itsestään. Kohtasimme herkän mutta energisen ja mielikuvitusrikkaan miehen, jonka julkisuuskuva muuttui mielissämme aika tavalla erilaiseksi. Vesa on tehnyt aika monta ihmettä luodessaan nykyisen Keskisen Kyläkaupan hotelleineen, lukuisine myymälöineen, ravintoloineen ja viihdekeitaineen. Parhaimmillaan sesonkiaikana yritys työllistää yli 800 henkilöä, mikä on melkoisen teollisuuslaitoksen henkilöstömäärä. Saimme myös kuulla koulutuspäällikkö Hietakankaalta kuinka tehokkaasti tätä henkilöstöä koulutetaan, että tavoitteet menestyvästä ja mielenkiintoisesta yrityksestä on voitu saavuttaa. Kyläkaupan alueella järjestetään vuosittain lähes kaksisataa erityyppistä tapahtumaa, joista varmaankin parhaimmillaan kymmeniätuhansia pilkkijöitä Tuuriin tuonut ”Miljoonapilkki” on ollut tunnetuin. Ja suunnitelmia kauppa- ja viihdekeskuksen kehittämiseksi yhä kansainvälisempään suuntaan tuntuu Vesalla edelleen olevan ja hyvä henkilökunta niitä toteuttamaan.
Kotimatkamme alkoi seikkailumielellä, kun lähtömme Tuurista jäi aika myöhäiseksi ja linja-auton kuljettajamme Sami sai tehdä aikamoisen suorituksen, että ehdimme viime tingassa jo melkein liikkeellä olevaan Pendoliinoomme Seinäjoen asemalla. Mutta seikkailumielellähän Tapaseuran kesäretkellä ollaan aina ja tämä matka, mikä päättyi myöhään illalla Helsingin Rautatieasemalle, oli niistä yksi parhaista. Kiitos siitä Vesa Keskiselle ja Keskisen kyläkaupalle. Toivottelee ja uskoo mukanaollut
Risto Rasku
Vajaa kolmekymmentä tapaseuralaista otti varaslähdön Mikael Agricolan ja suomen kielen päivään vierailemalla Kustannusosakeyhtiö Tammen tiloissa 7.4.
Tapaseuralaiset tutustuivat Korkeavuorenkadulla Tammen kirjakaupan tarjontaan ja WSOY:n kirjallisuussäätiön yli 900 esineen taidekokoelmaan. Kokoelma perustuu Werner Söderström osakeyhtiön (perustettu vuonna 1878) hankkimaan kuvataiteeseen ja esineistöön. Aiemmin kokoelman teokset ovat olleet esillä kustannusyhtiön toimitiloissa Porvoon kirjatalossa ja 1930-luvulta alkaen Helsingissä osoitteessa Bulevardi 12.
Emännät kertoivat, että Tammen teoksia julkaistaan vuosittain noin 800. Ylivoimainen markkinajohtaja Tammi on lastenkirjojen myynnissä. Uusin Muumiperheen lauluretki -kirja herätti ihastusta.
Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen johtaja, professori Pirkko Nuolijärvi kertoi suomen kielen nykytilasta. Hän puhui muun muassa eri murteista, ja miten niihin suhtaudutaan. Puhuttu kieli kehittyy, ja siinä kehityksessä Kotus pyrkii olemaan mukana.
Heli Koivuniemi
TAPASEURAN VUOSIKOKOUS SANOMATALOSSA SANOMA MEDIA FINLAND OY:N VIERAANA 17.03.2014 Runsaat 60 tapaseuralaista oli kokoontunut Sanomatalon auditorioon aloittamaan Tapaseuran vuosikokousta. Arvelujen mukaan taisi olla seuran ennätys. Ennen vuosikokousta piti isäntämme toimitusjohtaja Pekka Soini todella mielenkiintoisen esityksen Sanomatalon ja sen ympäristön kehittymisestä Helsingin henkiseksi keskukseksi sekä median monipuolistumisesta ja siirtymisestä yhä enenevässä määrin paperilehdistä verkkoon ja mobiililaitteisiin. Kuitenkin vielä tänä päivänä Sanoma konsernin lehdillä on noin 1,2 miljoonaa lukijaa verrattuna noin miljoonaan verkon käyttäjään. Soinin esityksen jälkeen tarjosi isäntäyrityksemme meille tapaseuralaisille todella maukkaan iltapalan mistä suuri kiitos isännillemme. Vuosikokouksemme avasi puheenjohtajamme Kaarina Suonperä ja varsinaisen kokouksen puheenjohtajaksi kutsuttiin oikeusneuvos Erkki-Juhani Taipale ja sihteeriksi Tapaseuran sihteeri Päivi Enden. Vuosikertomuksen esitteli puheenjohtajamme todeten mm., että vuoden vaihteessa oli Tapaseurassa 253 henkilöjäsentä ja 1 yritysjäsen. Vuoden teemana oli ”Hymy – kaikki kaikessa”. Vuoden aikana järjestettiin 24 tapahtumaa, joihin tapaseuralaisilla oli mahdollisuus osallistua ja enimmäkseen osallistuminen olikin vilkasta ja kulunutta vuotta voidaan pitää varsin onnistuneena toimintavuotena. Tilinpäätöksen esitteli rahastonhoitajamme Pertti Elvilä ja yleisenä toteamuksena oli, että taloudessa näkyi jonkin verran maamme taloudellinen alamäki, mutta torjuntavoitto saavutettiin ja taloudepitomme oli hivenen voitollinen. Jonkin verran oli maksamattomia jäsenmaksuja ja lunastamattomia lippuja teatterinäytöksiin ja ne ovat kaikki tappioksi seuralle, joten jäsenkuntaa kehoitetaan terästäytymään näiltä osin. Tilinpäätös vahvistettiin ja hallitukselle myönnettiin vastuuvapaus vuoden 2013 osalta. Puheenjohtajamme esitteli toimintasuunnitelman vuodelle 2014 ja tapahtumia näyttäisi olevan suurinpiirtein sama määra kuin aiempanakin vuotena. Vuoden 2014 teema on ”Lapsi tarvitsee sinua!” ja se tulee näkymään vuoden toiminnoissa. Eniten kiinnostusta tuntui herättävän suunniteltu kesäretki eli matka junalla Keskisten kyläkauppaan Tuuriin kesäkuun alkupuolella. Suunnitelmissa on oma junaosasto Seinäjoelle ja takaisin ja Seinäjoelta ”lättähatulla” ostosparatiisin pihaan ja takaisin mikäli riittävästi osallistujia ilmaantuu. Jäsenmaksu päätettiin säilyttää 30 eurossa henkilöjäseniltä vaikka lievää korotustakin esitettiin. Tärkeintä olisi kuitenkin, että kaikki maksavat jäsenmaksunsa, koska se muodostaa tärkeimmän osan toimintamme edellytyksistä. Hallituksen henkilömäära päätettiin säilyttää ennallaan eli puheenjotaja, kuusi varsinaista- ja neljä varajäsentä. Henkilövaihdoksia tapahtui vain yksi kun hallituspaikastaan luopuneen Juhani Peitsaran tilalle valittiin Annamaija Aro varsinaiseksi jäseneksi ja Jari Reponen uudeksi varajäseneksi. Puheenjohtajana jatkaa Kaarina Suonperä. Näin varsin vilkas ja aktiivinen kokousväki sai päätökset aikaiseksi asiallisen ja jämäkän puheenjohtaja E-J Taipaleen johdolla. Innolla lähdemme jatkamaan toimintavuotta 2014 ja odotamme useita mielenkiintoisia tapahtumia kuten vierailuja Kreikan ja Italian suurlähetystöihin, periteisiä Suomenlinnan rapujuhlia ja tietenkin junamatkaa Tuuriin. Näkemisiin Tapaseuran tilaisuuksissa toivottelee Risto Rasku |
|
TAPASEURALAISET ANTIPASTOLLA RAVINTOLAMAAILMA VESPASSA TORSTAINA 30.TAMMIKUUTA 2014 32 tapaseuralaista sekä vieraamme poliisipäällikkö Kari Rantala Itä-Uudenmaan poliisista kokoontui nauttimaan antipastia ravintolamaailma Vespaan Eteläesplanadille. Antipasto (monikko antipasti) tarkoittaa ennen pääruokaa nautittavia alkupaloja ja on merkittävä osa varsinkin italialaista ruokailua. Antipastomme sisälsi paahdettua valkosipulileipää, sitruunamarinoituja katkarapuja, marinoituja oliiveja, mozzarellaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, marinoitua artisokkaa, melonia ja parmankinkkua, rucolaa, parmesaania ja saksanpähkinöitä ja höysteenä talon erinomaisia viinejä. Eipä voisi kuvitella herkullisempaa illan aloitusta italialaisen ruoan parissa. Voin suositella koko sydämestäni. Puheenjohtajamme toivotti meidät vauhdikkaaseen tapaansa tervetulleeksi ja johdatteli illan teemaan (antipaston ohella) kertomalla hauskoista kokemuksistaan poliisin kanssa. Vanha tuttavamme, vuoden alussa lakkautetun Liikkuvan Poliisin entinen päällikkö Kari Rantala, kertoi poliisin uudesta, vuoden 2014 alussa käyttöön otetusta organisaatiosta ja sen alkumetrien tapahtumista. Rantala kertoi, että uusi organisaatio on hyvin toimiva ja käyttökelpoinen kunhan vaan riittävät resurssit ovat edelleen käytettävissä. Uuden organisaattion päämotiiveinahan olivat poliisiinkin kohdistuneet säästötarpeet sekä saada irroitettua henkilöstöä hallintorakenteista kenttätyöhön. Vanha kokenut henkilöstö ei ole hävinnyt minnekään ja toiminta jatkuu tehokkaana uudessakin organisaatiossa. Haasteita toki on runsaasti sekä arkityössä, että esimerkiksi poliisikoulutuksessa ja uusien koulutettujen poliisien sijoittamisessa työpaikoille, mutta niistä selvittäneen ja kansalaiset saavat edelleen nauttia poliisin antamasta turvallisuudesta koko maassa. Rantalan esitystä seurasi hyvin vilkas keskustelu ja kysymysten tulva. Meille ravintolassa varattu kaksi tuntia kului liiankin nopeasti ja Vespasta poistui hyvin tyytyväinen tapaseuralaisten joukko piristyneenä ja tyytyväisenä kokemuksistaan italialaisen antipaston ja erinomaisen esitelmän parissa. ”Lisää tällaisia tilaisuuksia” oli yleinen toteamus läsnäolleiden suusta ja tähän on helppo yhtyä myös mukana nauttineen Risto Raskun |
|