Ajankohtaista
VUODEN TAPATEKO: HSL:n ”Kiitos, kun” -bussitarrat
Tapaseura ry on valinnut vuoden 2018 tapateoksi HSL:n ”Kiitos, kun” -bussitarrat.
Tapaseura nostaa vuosittain esille esimerkillisesti hyviin tapoihin vaikuttavan teon tai henkilön. Vuoden 2018 tapateoksi Tapaseura on valinnut HSL:n ”Kiitos, kun” -bussitarrat.
Bussitarroja on kiinnitetty bussien kattokaariin, metroihin ja raitiovaunuihin. Informatiivisin kuvin ja sanoin on onnistuttu kertomaan hyvistä tavoista julkisessa liikenteessä. Päivittäisillä työ-, koulu- ja vapaa-ajan matkoilla voi tutustua tarrojen viestiin ja miettiä, miten itse toimii. Tarroissa kehotetaan muun muassa antamaan iäkkäämmille tai liikuntarajoitteisille matkustajille sekä odottaville äideille paikan, ottamaan lippu valmiiksi esille, tekemään tilaa muille kanssamatkustajille, välttämään äänekästä käyttäytymistä, syömään ja juomaan ennen matkaa tai matkustamisen päätyttyä, ottamaan repun pois selästä, pitämään jalat poissa istuimilta, viemään roskat mennessään ja välttämään liian voimakkaiden tuoksujen käyttöä.
”Tarrat ovat hyvä idea ja muistutus siitä, että joukkoliikennevälineet on tarkoitettu jokaiselle julkista kulkuneuvoa tarvitsevalle. Matkustusmukavuuden ja yleisen viihtyvyyden kannalta on hyvä huomioida kanssamatkustajat”, perustelee Tapaseuran puheenjohtaja Kaarina Suonperä valintaa.
KENRAALI JARMO LINDBERGISTÄ VUODEN 2018 KÄYTTÄYTYJÄ
Tapaseura ry valitsi Vuoden 2018 Käyttäytyjäksi Puolustusvoimain komentajan, kenraali Jarmo Lindbergin.
Puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg on reipas, reilu ja urheilullinen kenraali, joka kadettiupseerina omaa jo luonnostaan hyvät käytöstavat. Hän on rauhallinen eikä kiihdy kovassakaan paikassa, mikä on hävittäjälentäjälle luontaista. Kenraali Lindberg kannattaa avoimuutta ja taustoittaa ajankohtaisia asioita selkeästi myös sosiaalisen median puolella.
Kenraali Jarmo Lindberg edustaa loistavasti suomalaista upseeria ja Puolustusvoimiamme ja sopii mainiosti Tapaseuran Vuoden käyttäytyjän kriteereihin, perustelee Tapaseuran puheenjohtaja Kaarina Suonperä valintaa.
HYVIEN TAPOJEN LÄHETTILÄÄT
Vuoden 2018 Hyvien tapojen lähettiläiksi Tapaseura valitsi maastohiihtäjä Krista Pärmäkosken sekä uutisankkuri, kirjailija Matti Röngän.Krista Pärmäkoski on sisukas ja päämäärätietoinen maastohiihtäjä. Hän muistaa kuitenkin aina kauniisti kiittää myös tukijoukkojaan. Pärmäkosken tavaramerkkinä on säteilevä hymy, hyvä katsekontakti ja sydämellinen olemus. Krista on käytökseltään loistava esikuva nuorisourheilijoille.
Uutisankkuri, kirjailija Matti Rönkä esiintyy aina asiallisen hienostuneesti luoden ympärilleen arvokkuutta ja hillittyä charmia. Rönkä herättää julkisessa työssään pukeutumisellaan kunnioitusta sekä työtään että katsojia kohtaan. Rönkä antaa käytöksellään hyvän esimerkin oikeanlaisesta tilannetajusta olipa uutinen iloinen tai murheellinen.
NUORTEN TAPALÄHETTILÄS
Stadin ammattiopiston Meritalon opiskelijakunnan hallitus valitsi Nuorten tapalähettilääksi näyttelijä, käsikirjoittaja/kirjailija Antti Holman.Valinnan perusteluina korostui Holman positiivisuus. Hän luo olemuksellaan ympärilleen iloa, lämpöä ja pilkettä. Positiivisuudellaan hän tuo nuorille hyvää mieltä ja osoittaa samalla, että huumorilla on mahdollista tarkastella maailmaa ja ympäristöä uudenlaisesta perspektiivistä. Antti Holmassa on myös monesta muusta julkisuuden henkilöstä poikkeava ominaisuus; hän on osoittanut nuorille, että omana itsenään voi päästä kiinni unelmiin ja saavuttaa tavoitteensa.
LUKUSTIPENDIT
Tapaseura jakoi vuonna 2017 lukutaidon edistämiseksi stipendejä kolmen helsinkiläisen koulun viidesluokkalaisille. Tapaseura oli asettanut kriteerit, joiden perusteella opettajat valitsivat stipendien saajat. Oppilaiden lukuinnostuksen oli pitänyt kohentua ja oppilaan piti esimerkiksi pystyä jakamaan lukukokemuksensa. Koulut joihin stipendit jaettiin olivat Meilahden ala-aste, Jakomäen peruskoulu ja Brändö lågstadieskola.